Pastorin palsta

 

Maaliskuu 2021

…Ne ovat kalliimmat kultaa, puhtaan kullan paljoutta, makeammat hunajaa ja mehiläisen mettä. (Ps.19:10)

Eräänä viime syksyisenä päivänä olin tosi masentuneessa olotilassa. Tulehdus kilpirauhasessa ja jalkojeni nivelissä oli saanut yliotteen ja voimat oli poissa. Fyysisesti ja henkisesti. Ystävät ja läheiset olivat yrittäneet auttaa parhaansa mukaan rukouksin ja hyvin ohjein. Kiitos kaikille teille! Kun kuitenkaan oloni ei kohentunut, vaan pikemminkin romahteli alaspäin, niin optimistisen luonteeni ohitti pikkuhiljaa pessimistiset ajatukset: "ei tästä mitään tule". "En jaksa enää". "Vanhainkotiin joudan".

Hyvät ohjeet puuduttivat: "Kokeile sitä ja kokeile tätä". En jaksanut enää kokeilla mitään, kun tuntui, ettei mikään auttanut. Jäin vain paikalleni. Ihmeekseni syvällä sydämessä kuitenkin usko Jumalaan vahvistui. Vaikka vastauksia ongelmiini ei tullut, luottamus sydämessä lisääntyi. Pyhä Henki vakuutti: "Jeesuksen seurassa kaikki lopulta järjestyy!". Vaikeuksien keskellä Jumala valoi perustaa suuremmille voitoille? Vai perustaa suuremmille vaikeuksille? Sitä en tiedä, mutta silti: "Jeesuksen seurassa kaikki selviää!"

Otsikkomme tekstissä Daavid ylistää Jumalan lakia, asetuksia, käskyjä ja Herran oikeutta. Ne ovat todellinen totuus ja ne ilahduttavat mielen. Jumala on tietenkin suurempi kuin meidän pienten ihmisten pienen pienet ajatukset, Hän on suurempi luotuaan, luomakuntaansa ja koko maailmankaikkeutta. Kaikkihan on Hänen kättensä tekoa. Mikä savi on sanomaan valajalleen: "miksi minusta tällaisen teit?"

Vaikeina aikoina meillä on tuhansia "miksi?" kysymyksiä. Isoon osaan niistä emme löydä tyhjentäviä vastauksia. Joudumme vain toteamaan uskossa, että Jumala on suuresti viisaampi kuin me ihmiset. Hän tietää ja näkee missä yksilöinä ja ihmiskuntana me menemme. Hänellä on pelastussuunnitelma, jota Hän toteuttaa. Hänen hyvä tahtonsa toteutuu varmasti. Hän tulee luomaan uudet taivaat ja uuden maan. Hän johdattaa kansansa voittoon ahdistuksen ja vaikeuksien keskeltä.

Ehkä siis sittenkin on vastauksia. Vastauksia, jotka Jumala sanassaan tuo esille. Ne kestävät, säilyvät ja ovat kalliimmat kultaa, makeammat hunajaa ja mehiläisen mettä. Ystäväni Jukka Ilomäki kiteyttää kaikki vastaukset yhteen vastaukseen hienossa laulussaan. Tekstissä todetaan yksinkertainen kaiken kattava totuus: "Jeesus on vastaus huutooni mun".

Pastori Petri


Tammikuu 2021

Valvokaa ja rukoilkaa. Matt.26:36-46

Jeesus oli Getsemanessa henkisesti todella ahtaalla. Raamattu kertoo: Hän alkoi murehtia ja tulla tuskaan. Hän sanoi opetuslapsilleen: "minun sieluni on syvästi murheellinen". Jeesus oli valtavassa paineessa. Hänen tuli tehdä valinta Isänsä edessä, ottaako juodakseen Jumalan "vihan maljan". Tuo malja kuvasi sitä tuskan ja kärsimyksen tietä, minkä Jeesus tiesi olevan edessään ihmisten syntien tähden. Jeesuksen tuska -sydämen, mielen ja tunnemaailman prosessi oli niin kestämättömän suurta, että Hän hikoili verta.

Tämä kaikki kertoo, kuinka Jeesus eli ja koki kaiken 100%:sesti ihmisenä. Hän tarvitsi tukea ja apua Isältä Jumalalta ja olisi odottanut apua ja tukea myös ystäviltään. Jeesus nimittäin toivoi, että opetuslapset olisivat jakaneet hänen tuskansa. Hän pyysi heitä toistuvasti valvomaan kanssaan ja rukoilemaan. Opetuslapset eivät jaksaneet, vaan nukahtivat yhä uudestaan.

Joskus sanomme, että "Jumala on kaikki mitä ihminen tarvitsee". Ihminen kuitenkin tarvitsee Jumalan lisäksi myös toisia ihmisiä. Tämä on Raamatullinen totuus. Paratiisissa Aadamilla oli jakamaton yhteys Jumalaan, mutta silti Jumala totesi: "ei ole ihmisen hyvä olla yksin". Hän loi Eevasta sopivan avun Aadamille. Jokainen meistä tarvitsee tukea, apua ja turvaa ystävällisiltä ja rakastavilta ihmisiltä elämän eri haasteissa. Tähän myös sana kehottaa: "Kantakaa toistenne kuormia, niin te täytätte Kristuksen lain". Tiedämme uskon kautta, että kukaan ei ole yksin, kun Jeesus itse on luvannut aina olla ihmisen kanssa Pyhän Henkensä kautta. Silti voimme joskus kokea yksinäisyyttä, pelkoa, ahdistusta ja tunnemaailmamme voi olla aivan sekaisin. Silloin läsnä oleva ja ymmärtävä ihminen voi olla parhaimmillaan kuin Jumalan lähettämä enkeli. Avuksi, lohdutukseksi ja rohkaisuksi.

Raamattu kehottaa seurakunnan jäseniä "pitämään yhtäläistä huolta toinen toisistaan". Tähän meidän tulee kiinnittää huomiota varsinkin tämän vaikean ajan keskellä. Olkaamme tavalla tai toisella yhteydessä toinen toisiimme. Kantakaamme toistemme taakkoja, rukoilkaamme yhdessä ja rohkaiskaamme toisiamme uskossa Jeesukseen.

Pastori Petri


Marraskuu 2020

Jotain annettavaa

Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen selitys. Kaikki tapahtukoon rakentumiseksi 1. Kor 14:26

Seurakunnan erilaiset tilaisuudet kokoavat yhteen eri ikäisiä ja hieman eri asioista kiinnostuneita. On tärkeä varmistaa, että jokaisella on jokin yhteys, jossa voi jakaa Jumalalta saamaansa muille. Sunnuntain päätilaisuuksissa vain rajallinen määrä meistä voi käyttää puheenvuoron, mutta sielläkin on hyvä antaa aikaa sanomille, joita Isä jakaa lastensa sydämiin.

Jonkin laulun sanoma voi alkaa elää erityisellä tavalla uskovan sydämessä. On hyvä, että hän voi tuoda sen muillekin tiedoksi joko esittäen tai yhteisesti laulettavaksi. Silloin tuo laulu vaikuttaa laajemminkin rohkaisua ja rakentumista.

Opetus nousee Raamatusta ja oman elämän kokemusten pohjalta . Opettaminen ei rajoitu puhujakorokkeelta tapahtuvaan julistukseen vaan sitäkin tapahtuu erilaisissa kohtaamisissa viikon aikana. Monien laulujen sanat sisältävät myös syvällistä opetusta.

Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana. Opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikella viisaudella, psalmein, kiitosvirsin ja hengellisin lauluin, laulaen kiitollisina sydämissänne Jumalalle. Kol 3:16

Entä sitten ilmestykset, puhe kielillä tai sen selitys? Miten suhtaudumme niihin? Paavali opettaa korinttilaisia (1. Kor 14:27-31) että näille asioille pitää olla sopivasti tilaa seurakunnan kokouksissa. Ne eivät saa vallata koko aikaa ja niitä pitää arvioida Jumalan Sanan valossa, mutta niitä ei myöskään pidä pitää toisarvoisina. Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää väheksykö, mutta koetelkaa kaikki ja pitäkää se mikä on hyvää.

Rohkaistaan toisiamme yhteiseen jakamiseen. Sen kautta voimme kaikki rakentua.

Juha

 

Lokakuu 2020

Valloittavaa yhteyttä

Suomen helluntaiseurakuntien yhteiset Syyspäivät järjestettiin 26. 9. etäyhteyksin. Oli ilo osallistua päivään vähän laajemmalla joukolla myös meidän seurakunnastamme. Yleensä mukaan on päässyt vain pari edustajaa. Päivän teemana oli valloittava yhteys.

Jumalan olemukseen kuuluu yhteys kolminaisuuden persoonien välillä. Johannes kertoo evankeliumissaan Jeesuksen rukoilevan (Joh 17:21): että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Rukoilen että hekin olisivat yhtä meissä, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.

Johannes jatkaa ensimmäisen kirjeensä alussa (1. Joh 1:3,7): Minkä olemme kuulleet nähneet ja kuulleet, sen me julistamme myös teille, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme. Meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kanssa. Jos me vaellamme valossa, niin kuin hän on valossa, meillä on yhteys keskenämme.

Yhteys on siis luovuttamaton arvo seurakuntien elämässä. Viime vuoden aikana on valmisteltu kirjausta yhteisestä koko Suomea koskevasta seurakuntanäystä. Se on saanut nyt tällaisen muodon Toteutamme lähetyskäskyä Pyhän Hengen voimassa, kasvamme yhdessä Jeesuksen seuraajina ja tuotamme Jumalalle kunniaa. Tähän näkyyn haluamme myös me seurakuntana sitoutua.

Yhteyden lisäksi tärkeiksi arvoiksi on löydetty armollisuus, avoimuus, rohkeus, turvallisuus ja valloittavuus. Kun mietimme seurakunnan elämää ja toimintaa myös paikallisesti, on näitä arvoja hyvä pitää mielessä.

Tavoitteena on, että Jumalan elämä saa vallata meitä yhä enemmän ja voimme uskossa kasvaa ja vaikuttaa rohkeasti ympäristöömme. Seurakuntien tulisi olla loistavia lamppuja pimeän ajan keskellä. Kuten Herramme itse rukoili, se voi tapahtua vain, jos yhteys paikallisseurakuntien sisällä ja niiden välillä on lämmintä ja aitoa.

Mennään yhdessä eteenpäin!

Juha

 

Syyskuu 2020

Iloa syksyyn

”Iloitkaa aina Herrassa, vieläkin minä sanon, iloitkaa!” Onkohan tämä nyt sopiva tapa aloittaa kirjoitusta näihin aikoihin syksyn pimeyden hiipiessä luontoon ja ehkä sisimpäänkin?

Apostoli Paavali kirjoitti nämä rohkaisun sanat Filippin seurakunnalle vankilan sellistä. Kirjeensä alkupuolella (1:13,14) hän toteaa ”Tahdon teidän tietävän, veljet, että se mitä minulle on tapahtunut, onkin koitunut evankeliumin menestykseksi. Niinpä koko henkivartioston ja kaikkien muidenkin tietoon on tullut, että minä olen kahleissa Kristuksen tähden. Useimmat veljistä ovat saaneet kahleistani rohkeutta Herrassa ja uskaltavat yhä enemmän puhua Jumalan sanaa ilman pelkoa.”

Olemme yhteiskuntana ja seurakuntana uuden tilanteen edessä. Monet toiminnat ovat olleet tauolla, elämämme on ikään kuin kahlehdittua. Mutta juuri tällaisessa vaiheessa meidän ilomme Herrassa voi alkaa loistaa aivan erityisellä tavalla. Vastoin kaikkia inhimillisiä päätelmiä Jumalan elämä voikin murtautua esiin siellä, missä sitä eniten rajoitetaan. Ratkaisevaa on se, mihin kiinnitämme katseemme. Stefanos näki kivittäjiensä kuulustelujen keskellä taivaan auenneena ja hänen kasvonsa alkoivat loistaa.

Olen lupautunut pastori Petrin sijaiseksi syys-lokakuun ajaksi. Toiveeni on, että voisin osaltani auttaa seurakuntaa askeleen eteenpäin siinä kutsumuksessa, joka meille paikallisseurakuntana on annettu. Meidän on tarkoitus loistaa evankeliumin valoa tälle paikkakunnalle ja maailman ääriin – yhdessä muiden seurakuntien kanssa. Jotta se mahdollistuisi, meidän on yhdessä nähtävä Kristus ja löydettävä ilo Hänessä.

Sinua siunaten,

Juha

 

Huhti - Toukokuu 2020/ Poikkeustila

Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun Hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset?" Luuk.24:32

Joskus elämä tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Asiat joita odotit eivät saapuneetkaan. Toiveesi ei toteutunutkaan tai unelmaltasi tippui siivet. Teot, joita teit tuntuu nyt niin turhilta ja hedelmättömiltä. Epätoivo ja masennus alkaa hiipiä esiin. Synkkyys saa valtaa. Ikävä kyllä, jokainen joutuu käymään enemmän tai vähemmän tällaisia vaiheita elämässään läpi.

Emmauksen tiellä kulkevien ystävysten ilo oli kateissa. He olivat odottaneet niin paljon Jeesukselta. Nyt heidän Mestarinsa oli poissa. He kertasivat yhä uudelleen elämänsä vaikeinta kokemusta masentuneina. Vaikka Jeesus ylösnousseena ja eläväna kulki heidän kanssaan, he eivät tunnistaneet häntä. Heidän toivonsa oli yhä ristiinnaulittu ja kuollut. Pettymys, masennus ja tietämättömyys pimensi heidän silmänsä. He eivät tunnistaneet Herraansa.

Kun Jeesus selitti heille Jumalan sanan totuuksia profetaalisten kirjoitusten kautta, heidän sydämensä syttyivät. Uusi toivo ja uusi ilo alkoi nousta heissä esiin. Heidän näköalansa muuttui. Menneiden pettymysten sijaan he alkoivat katsomaan uutta ja parempaa kohti. Noissa Jeesuksen sanoissa oli elämää, joka virvoitti heitä. He saivat jälleen kiinni Jumalan lupauksista, jotka kantavat. Yhtäkkiä heidän silmiltään tippuivat kuin suomukset ja he tunsivat Herransa. Tämä sai heidät liikkeelle. Heillä oli nyt hyvä sanoma kerrottavana muillekin.

Kuinka suuri vaikutus onkaan Jumalan lupauksilla. Hänen sanansa Raamatussa voi uudistaa koko ihmismielen. Masentunut ja tovoton voi nähdä koko elämänsä ja tulevaisuutensa uudessa valossa: Jumalalla onkin suunnitelma. Häneltä ei ole tilanne karannut käsistä. Hän valmistaa ja tekee uutta. Hän vie minua ja koko seurakuntaansa eteenpäin. Evankeliumin voittokulku jatkuu. Kaikki järjestyy Hänen seurassaan!

Me kaikki tarvitsemme rohkaisua. Vapautumista menneistä pettymyksistä ja uusia näköaloja elämään. Iloa ja rauhaa, joka kumpuaa Jumalan tuntemisesta. Tämä kaikki löytyy elämääsi Raamatun sanan kautta.

"Poikani, kuuntele minun puhettani, kallista korvasi minun sanoilleni. Älkööt ne väistykö silmistäsi, kätke ne sydämesi sisimpään; sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää, ja lääke koko hänen ruumiillensa." Snl.4:20-22.

Pastori Petri


Maalis-Huhtikuu 2020/ Poikkeustila

Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat". Jaak.1:12

Elämme poikkeuksellista aikaa. Ympäri maailmaa on julistettu poikkeustiloja ja jopa kansallisia hätätiloja. Syynä tähän on nopeasti leviävä virus, tai jossakin päin myös tuhoisat heinäsirkkaparvit. Uutiset tuovat esiin myös monenlaisia muita uhkakuvia. Rajoja on suljettu ja ihmisiä eristetty erilaisilla liikkumiskielloilla.

Herramme on osoittanut kuitenkin, että Häntä ei liikkumiskiellot ja rajoitteet sido. Raamatusta näemme, kuinka juuri suljettujen ovien takana Herra ilmestyi usein koko maailmaa muuttavasti.

Kerran Egyptissä verellä siveltyjen ovien takana Jumala suojeli Israelin kansan, ja se sai lähteä kohti luvattua maata. Tästä syntyi pääsiäinen, johon Jumala liitti myöhemmin koko pelastustyönsä Pojassaan. Tuo Jumalan Poika, Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen ristinkuolemansa jälkeen suljettujen ovien taakse. Opetuslapset ymmärsivät siinä hetkessä, että profetaaliset kirjoitukset olivat toteutuneet, ja suuri ilo valtasi heidät. Kerran helluntaina yläsalissa lukittujen ovien takana Pyhä Henki täytti uskovat ja sanoma Herrasta Jeesuksesta lähti voimallisesti leviämään Jerusalemissa, Juudeassa, Samariassa ja saapui aina tänne maan ääriin Asikkalaan saakka. Poikkeustilat muuttuivat erityisen poikkeuksellisiksi voitoiksi!

Suomessa edellinen poikkeustila oli lähes kahdeksan vuotta kestävä jakso sotien aikana ja sodan jälkeen. Tuon poikkeustilan alkuun johti presidentti Kyösti Kallio kansan rukoukseen. Uskon, että tuo rukous, johon kansa sitoutui, oli yksi suurimmista avaimista, joka käänsi kansamme kohtalon. Nytkin me voimme rukoilla ja odottaa Herraa. Hän haluaa varmasti uudistaa ja kohdata meitä ja koko kansakuntaa.

Tässäkin hetkessä saamme suljettujen rajojen ja ovien takana tuntea turvallisuuden, ja tiedostaa, että me olemme matkalla kohti parempaa luvattua maata. Voimme uudelleen löytää rukouksessa ja sanan tutkimisessa Raamatun sanoman kirkastama suuri ilo. Herramme voi myös täyttää meitä uudestaan Pyhän Henkensä ylitsevuotavalla voimalla, ja sanoma Jeesuksesta voi lähteä kauttamme uudella tavalla eteenpäin. Poikkeustila kääntyy näin taas voitoksi!

Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät. Room.12:12

Pastori Petri


Maaliskuu 2020

Siinä minä olen heidän keskellänsä. Matt.18:20

Ehkä yksi kaikkein vaikeimpia asioita sisäistää on se, että Herra on luvannut aina ja kaikkialla olla meidän kanssamme. Joka tilanteessa! On selvää, että haluamme Hänet silloin lähelle, kun rukoilemme, tutkimme Sanaa tai nautimme ehtoollista. Mutta, entä silloin, kun riitelemme, puhumme pahaa lähimmäisestä, tai teemme jotain uskovalle sopimatonta? Haluammeko, että Hän on silloinkin lähellämme?

Psalminkirjoittaja (Ps.139) tuo ilmi, että emme voi mennä minnekään missä Herran Henki ei olisi. Emme voi paeta Hänen kasvojensa edestä. Vaikka tuonelassa nukkuisimme, tai menisimme karkuun meren ääriin, sielläkin Herramme olisi. Hän on läsnä aina ja Hänellä on kaikki tiedossa. Jos tunnemme Herramme ja Hänen tahtonsa oikein, voimme tämän asian tähden ilolla huudahtaa -Halleluja! Jos emme halua vaeltaa Hänen valkeudessaan, tämä sanoma saa meidät kenties hämmentymään.

Otsikkomme tekstin lupaus on, että siellä missä kaksi tai kolme on koolla Jeesuksen nimessä, siellä Herra lupaa olla heidän keskellään. Paikan asiayhteys tuo ilmi, että nyt puhutaan uskovien keskellä olevista riidoista ja niiden selvittämisestä. Synnin käsittelemisestä seurakunnassa ja anteeksiantamisesta. Ymmärrämme kuitenkin, että Hän on läsnä aina elämässämme, olimmepa yksin tai yhdessä. Vaikka kyseinen teksti lupaa erityistä Hänen läsnäoloaan useamman uskovan yhteydessä, kysymys on tässä vielä jostain syvemmästä asiasta.

Jeesus kehottaa meitä anteeksiantamaan, sopimaan riidat ja tunnustamaan synnit. Tähän tarvitaan yleensä kaksi tai useampi ihminen. On oikein tehdä parannusta yksin Jumalan edessä, mutta Raamattu ohjaa meitä myös toteuttamaan sen käytännössä ihmisten kesken. Tähän tulee valtavat lupaukset: Kaikki mikä päästetään maan päällä, se on päästetty myös taivaassa ja se mitä he sopivat keskenään ja anovat yhdessä Isältä, sen he saavat! Jaakob tuo myös asian kirjeessään esille: tunnustakaa toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta. Miksi? Että parantuisitte! Kunnia Herralle!

Jumala on aina kanssamme. Hän on hyvä Jumala, joka tahtoo aina parastamme. Hän tietää, kuinka me kärsimme, jos pidämme sisällämme katkeruutta, kaunaa, vihaa ja syntiä. Hän haluaa, että parannumme ja eheydymme. Pyrkikäämme siis kokoontumaan Hänen nimessään. Tuossa nimessä, jossa on anteeksiantamus, rauha ja yhteys Isään Jumalaan ja toisiimme. Nimessä, jossa pimeys väistyy ja valo saa jälleen sijaa. Katkeruuden juuret revitään irti ja rakkaus voittaa. Tuossa ihanassa nimessä, jossa kaikki luodaan uudeksi ja yhteys syntyy jälleen eheänä ihmisten ja Jumalan välille. Jeesus nimessä on valtava voima!

Pastori Petri




Tammikuu 2020

Sillä me pääsemme lepoon, me jotka tulimme uskoon. Hepr.4:3

Uusi vuosi avaa ajatukset miettimään tulevaisuutta. Mietimme, mitä elämäämme kuuluu ja kuinka sitä tulisi uudistaa. Tutkimme mennyttä ja kaipaamme muutosta moniin asioihin. Pyrimme tekoihin, jotka tuottavat enemmän terveyttä, iloa ja hyvinvointia itsellemme ja läheisillemme. Etsimme parempaa ja teemme parannusta. Näin tuleekin elämässä toimia Jumalan hyvässä johdatuksessa.

Israelin kansa oli saanut orjuutensa keskelle avun. Jumala oli johdattanut heidät vapauteen. He olivat nähneet ja kokeneet, kuinka Jumala voi auttaa kaikissa tilanteissa. Kuitenkin he olivat päätyneet erämaahan ja olosuhteisiin, jotka eivät miellyttäneet heitä. He olivat saaneet tehdä hyvän valinnan, liittyessään siihen joukkoon, joka sai lähteä ja kulkea Jumalan yhteydessä ja suunnitelmassa. He lähtivät seuraamaan Herraa sinne minne Hän tahtoi heitä viedä. Nyt erämaan kuivuus ja vaikeudet kuitenkin piirittivät heitä. He alkoivat katsella taaksepäin ja halusivat palata menneeseen. Jumalan antama tie ei tuottanut iloa enää. Vaikka erämaassa sai mannaa, viiriäisiä ja vettä kalliosta Jumalan ihmeellisen huolenpidon kautta, he näkivät orjuuden faraon hallinnan alla paremmaksi, kuin vapauden Jumalan seurassa. He halusivat takaisin omaan tuttuun arkeensa. Hyvä valinta ei kantanut enää. Usko kärsi tappion.

Otsikkomme lupaa lepoa uskon kautta. Asiayhteys lisää, että meillä on lepo omista töistämme uskon kautta Jumalaan. Teksti kehottaa myös , että ahkeroimme päästä tähän lepoon. Tiedämme, että usko on lujaa luottamusta Jumalaan. Usko riisuu meiltä luottamusta omaan itseemme ja omiin valintoihimme. Se katsoo yksin Kristukseen ja näkee ainoana turvallisena tienä Hänen seuraamisensa. Uskon kautta ymmärrämme, että Jeesuksen seurassa meillä on tulevaisuus ja toivo.Mutta, entäs jos olemmekin kuivuuden ja erämaan keskellä tänään. Tie Jeesuksen seurassa onkin muuttunut kivikkoiseksi ja ylämäet on liian jyrkkiä kuljettavaksi? Vastoinkäymiset lyö meitä. Käännymmekö silloin kapinoimaan Häntä vastaan, jota seuraamme, kuten Israelin kansa?

Ei! Me Luotamme Hyvään Paimeneemme. Me uskomme Hänen johdatukseensa. Me vapautamme itsemme omista suunnitelmistamme ja pyrkimyksistämme. Luomme toivomme tulevaisuuteen. Etsimme levon Hänen läheltään ja Hänestä, tietäen, että erämaa muuttuu vielä puutarhaksi ja kuiva maa lähteitten maaksi. Saamme uuden voiman ja kohotamme siipemme, kuin kotkat. Juoksemme emmekä koskaan näänny ja vaellamme, emmekä koskaan väsy!

Pastori Petri



Joulukuu 2019

Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Joh.1:14

Jumala loi maailman sanallaan.  Hän erotti valkeuden pimeydestä. Asetti meret ja maa-alueet tahtonsa mukaan. Loi kasvien kirjavan väriloiston ihmeteltäväksemme. Syksyn ja talven pimeydessä saamme ihmetellä Hänen asettamaansa taivaan tähdistöä ja auringosta tulevaa lämpöä kesäisin. Sanallaan Jumala asetti vedet, taivaat ja maan vilisemään kaikennäköisiä ja kokoisia eläimiä, joista tunnemme vain muutamia verraten niiden määrään. Viimeiseksi Luojamme loi miehen ja naisen pitämään huolta maasta ja olemaan yhteydessä itseensä. Valtava, suuri Jumala! 

Johannes, joka kulki Jeesuksen seurassa esittelee evankeliumissaan rakkaan Mestarinsa Jumalan Sanana. Hän oli oppinut tuntemaan Jeesuksen luonteen, nähnyt Jeesuksen teot ja kokenut Hänen voimansa. Johannes oli koskettanut Jeesusta, elänyt Hänen kanssaan ja havainnut Hänen olevan täysi ihminen. Huomaamme kuitenkin, että hän esittelee Jeesuksen täydellisenä Jumalana, sanoen: "Sana oli Jumala". Vaikka Johanneksen silmät olivat nähneet ihmisen, joka ei olomuodoltaan eronnut muista, hän havaitsi kaikessa olevansa teke-misissä suuren Jumalan kanssa. Luojan kanssa. Johannes näki, tunsi ja koki: Jeesus Kristus on Herra!   

Kun olemme tekemisissä Jeesuksen kanssa, olemme tekemisissä maailmankaikkeuden Luojan kanssa! “Kaikki on syntynyt Hänen kauttaan. Ilman Häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on”. Hänelle kaikki on mahdollista! Jeesus tuli näyttämään elämällään meille, kuinka Jumala ajattelee, toimii ja rakastaa. Hän tuli maailmaan antamaan täydellisen uhrin sovittaakseen syntimme ja täyttämään kuolemallaan Jumalan vaatimukset syntimme poistamiseksi.  

Sana tuli lihaksi, jotta me voisimme löytää Jumalan, tuntea Hänet ja päästä Hänen yhteyteensä. Tässä Sanassaan –Jeesuksessa, Jumala toi meille lahjan, josta saamme kiittää nyt, aina ja iankaikkisesti! Sillä “Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet osamme ja armoa armon lisäksi.” 

Jouluna muistelemme, kuinka Jumala tuli ihmiseksi. Avatkaamme siis Raamattumme, Jumalan Sana ja nähkäämme, tuntekaamme ja kokekaamme -Jeesus Kristus on Herra, Hän on “Jumala meidän kanssamme!”

Siunattua Joulunaikaa!  

Pastori Petri



Marraskuu 2019

Koetuksen kestäminen saa aikaan kärsivällisyyttä

Tässä, nyt ja heti! Kiireellinen aikamme vaatii nopeita tuloksia ja välitöntä ratkaisua tilanteeseen kuin tilanteeseen. Olemme tottuneet saamaan mitä haluamme ilman odottamista. Pikaruokaravintolat ja nopean palvelun ostospaikat ovat suosiossa. Uusi auto, tyylikäs sohvakalusto ja viimeisintä huutoa edustava kännykkä irtoaa kaupasta pikavipillä tai kulutusluotolla. Kaiken voi saada heti ja nyt! Etelän lomakin on mukavampi maksaa iho kauniisti ruskettuneena vasta matkan jälkeen. Miksi suotta odottaa? Nyt on oikea hetki!

Raamattu opettaa toisin: odota Herraa ja ole sinnikäs rukouksessa. Ole pitkämielinen ja kärsivällinen. Palvele ja toteuta näkyäsi, vaikka tulokset eivät näkyisi heti. Tämä on meille rauhattomille ihmisille usein tosi vaikeaa. Jopa ylitsepääsemätöntä. Oli se kyllä hankalaa Aabrahamillekin jo aikoja sitten, kun hän odottamalla odotti lupauksen täyttymistä. Tai Moosekselle erämaassa niskuroivan kansan keskellä. Elialle Keritin purolla, tai Joonalle valaan vatsassa? Opetuslapsille ennen helluntaita yläsalissa, tai Paavalille vankeudessa. Odottaminen, koetus ja asioiden hidas eteneminen ei miellytä meitä. Jumalan olisi syytä mielestämme toimia tässä, nyt ja heti!

Jaakobin kirjeestä löytyvä otsikkomme puhuu asiayhteydessään kiusauksista, koettelemuksista ja asioiden hitaasta etenemisestä hyvin positiiviseen sävyyn. "Pitäkää pelkkänä ilona" kun kohtaatte vaikeuksia, tuntuu aika suurelta haasteelta -vai mitä? Kuitenkin tuon haasteen

toteuttajalle luvataan isoja asioita. Kun uskoa testataan koetuksissa ja usko kestää ne -kärsivällisyys kasvaa. Kärsivällisyys taas tuottaa täydellisen teon tekstin mukaan. Siis jotakin täydellistä ja Jumalallista tapahtuu! Että olisimme täydelliset ja eheät, ja ettei meiltä puuttuisi mitään. Valtava lupaus!

Jumala näkee sinut ja minut. Hän tietää millaisia me olemme ja mitä me tarvitsemme. Hän on hyvä Isä, joka tahtoo lapsilleen aina parasta. Kun luotamme uskossa Häneen, voimme olla varmoja siitä, että "kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat". Veljeni, sisareni -jos olet vaikeassa tilanteessa ja koetuksessa, luota Isään! Hänellä on hyvä tahto elämääsi. Katso rohkeasti Jeesukseen ja tulevaisuuteen, sillä paras on vielä edessäpäin!

"Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat".

Pastori Petri



 

Lokakuu 2019

Ettemme enää olisi alaikäisiä (Ef.4:14)

Psykologi Keijo Tahkokallio tuo esiin huolensa Hyvä Terveys lehdessä koskien auktoriteetteja lasten elämässä. Hän mm. toteaa, että äidin ja isän tulee uskaltaa olla pomoja lapsilleen. "Jos lapsi määrää pelisäännöt, ne perustuvat vain mielihyvään" hän toteaa rohkeasti. Säännöt eivät tunnu mukavilta, mutta juuri ne luovat lapselle turvallisuutta ja johtavat terveeseen aikuisuuteen. "Jäkätä ja nipota" Tahkokallio sanoo, sillä "rakkaus ilman rajoja on vain hemmottelua". Tällainen opetus ei taida olla kovin yleistä tänä päivänä?

Paavali tunnistaa myös oman kasvuntarpeensa, kun hän sanoo "ettemme enää olisi alaikäisiä". Hän ymmärtää, että ilman Raamatullisia rajoja uskova ajelehtii ja harhailee monenlaisten opintuulien ja eksytysten vietävänä. Ilman oikeita rajoja ja sopivia työtehtäviä uskovan kasvu tyrehtyy. Paavalin kehotus on, että turha harhailumme loppuisi ja löytäisimme itsemme osana rakennusryhmää, jonka tarkoitus on rakentaa Kristuksen ruumis valmiiksi taivaallisia varten. Paavali ohjeistaa meitä, jotta jokainen löytäisi työrukkaset käsiinsä ja laittaisi Herralta saamansa työkalut käyttöön toistemme parhaaksi ja Jumalan pelastussuunnitelman toteutumiseksi.

Myös Johannes kirjeessään tahtoo ohjata meitä täyteen aikuisuuteen Kristuksessa. Hän kirjoittaa ohjeita sekä hengellisille lapsukaisille, nuorukaisille, että isille. Lapsille hän sanoo, että synnit on anteeksi annettu heille Jeesuksen tähden. Nuorukaiset taas ovat taistelleet saatanan asettamia kiusauksia vastaan ja voittaneet ne. Isät olivat olleet uskossa pitkään ja saavuttaneet hengellisen täysi-ikäisyyden.

Pidimmepä siitä tai emme, Raamatun selkeä sanoma on, että me uskovat tarvitsemme hengelliseen kasvuumme Jumalan lisäksi myös ihmisauktoriteetteja. Jumala antoi seurakuntavirat, ja erilaiset armoitukset toinen toisillemme, joiden tehtävänä on auttaa meitä löytämään omat vahvuutemme ja näkemään myös heikkoutemme Kristuksessa. Kaikki suuntaa siihen, että saavuttaisimme ykseyden uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa. Kypsän miehuuden, Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyden mitan.

Meidän on vaikea kestää jäkättämistä ja nipottamista, hemmottelun sijaan. Kuitenkin rakkaus yhdessä totuuden kanssa tuottaa meissä kasvua, jota me kaikki tarvitsemme. Paavali kehottaa meitä: "runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana, opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa". ja  "seisokaa lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet".

Pastori Petri



Syyskuu 2019

Sinä tiedät, että pidän sinua rakkaana. (Joh.21:17)

Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus käytti kreikkalaista sanaa agapao kysyessään Pietarilta kaksi kertaa rakastaako tämä Jeesusta. Agapao tarkoittaa vapaaehtoista, uhrautuvaa rakkautta. Pietari vastasi kysymykseen kreik-kalaisella fileo sanalla tarkoittaen kiintymystä tai veljellistä rakkautta Jeesusta kohtaan. Kolmannella kerralla Jeesus kysyy Pietarilta tätä luonnollista fileo rakkautta, johon Pietari vastaa samaa toistaen, ja tiedostaa, että Jeesus näkee ja tietää hänen motiivinsa ja sydämensä salaisuudetkin: ”Sinä tiedät kaiken!”

Pietari ymmärsi, että vaikka hän oli kieltänyt Jeesuksen kolmesti, Jeesus oli silti rakastanut häntä niin paljon, että oli antanut henkensä Pietarin puolesta. Jeesus oli rakastanut Pietaria täydellisesti: ilman vaatimuksia vastarakkaudesta, uhraten itsensä. Nyt, kun Jeesus pyytää Pietarilta samaa itsensä uhraavaa rakkautta – Pietarin täytyy myöntää: itsessäni en siihen kykene. ”Rakastan sinua, koska saan sinulta vastarakkautta”. ”Rakastan, koska Sinä olet ollut minulle niin hyvä”. Mutta, että rakastaa niin kuin Jeesus – ruokkia ja kaitsea Jeesuksen lampaita ilman odotusta vastineesta. ”En kykene siihen” ajatteli tuo aikaisemmin niin voimakastahtoinen Pietari, joka oli sanonut ”henkeni minä annan sinun puolestasi!”. (Joh.13.37)

Me tiedämme, että Pietari puettiin myöhemmin Pyhän Hengen kautta rakkauteen, jota hän ei aikaisemmin tuntenut. Pietari antoi henkensä Jeesuksen tähden ja täytti Jeesuksen pyytämän suuren rakkauden määreen: ”sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä”. (Joh.15:13)

Jeesus etsii myös sinulta ja minulta agapao rakkautta. Rakkautta, joka ei etsi omaa etuaan. Uhrautuvaa ja pyyteetöntä rakkautta. Jumalan antamaa ja Häntä kunnioittavaa. Lähimmäisen parhaaksi, Jumalan kunniaksi ja Hänen pelastussuunnitelmansa toteutumiseksi. Joudumme huomaamaan, että meiltä löytyy yleensä vain fileo rakkaus, mutta Jeesuksen lähellä rukouksemme on elää agapao rakkaus todeksi. Tämä rakkaus on vuodatettu meihin Pyhän Hengen kautta. Niinpä ”Jumalan rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: Yksi on kuollut kaikkien puolesta, siispä kaikki ovat kuolleet. Hän on kuollut kaikkien puolesta, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan Hänelle, joka on heidän tähtensä kuollut ja noussut ylös”. (2.Kor.5:14-15)

Pastori Petri

 


 

2019 -Toukokuu

Vanhurskas viheriöitsee kuin palmupuu, hän kasvaa kuin Libanonin setri. Ps.92:13

Juuri tällä hetkellä talven riisumat puut verhoutuu jälleen kauniiseen vihreään pukuun. Purot solisevat ja linnut laulavat pesänrakennuspuuhissaan. Uusi elämä virtaa kaikkialla. Tätä ihmettä saamme katsella ja ihastella joka vuosi.

Jumalamme on uuden elämän lähde. Hän saa kaiken kukoistamaan. Se mitä tapahtuu luonnossa, voi yhtälailla tapahtua meidänkin elämässämme. Hänestä virtaa kaikki mitä uudistumiseen tarvitsemme. Alaston ja pelkistetty, riisuuntunut luonto pukeutuu uuteen valon, lämmön ja veden vaikutuksesta. Samoin meidänkin tulee ensin riisuutua, että Hän voisi pukea meitä jälleen.

Tämä tarkoittaa sitä, että laitamme pois kaiken sen mikä painaa ja synnin joka niin helposti meitä kietoo (Hepr.12:1), ja tulemme Hänen eteensä ilman peitteitä. Luomalla silmämme Jeesukseen, joka on syntiemme sovitus, Jumalamme valo alkaa loistaa elämäämme. Hänen rakkautensa lämpö säteilee Jeesuksen uhrin kautta. Pyhä Henki tulvii kuin keväinen puro sisimpäämme, kun Jeesuksen ristin työ kirkastuu yhä uudestaan sydämissämme.

Mikä on siis uudistuksessa elävän uskovan salaisuus? Yksinkertaisesti se, että hän elää lähellä Herraa Jeesusta. Hänelle Jeesus ja Hänen työnsä on kaikki kaikessa. Paavali kehottaa, ettemme mukautuisi tämän maailmanajan mukaan vaan muuttuisimme mielemme uudistuksen kautta. Hän muistuttaa etsimään sitä, mikä on Jumalan tahto ja Hänen suunnitelmansa elämäämme. (Room.12:2). Tässä meille on koulua käytäväksi; olenko minä elämäni herra, vai onko Jeesus Kristus Herra?

Jumalan lupaukset ovat varmat ja pysyvät. Hän tahtoo meille aina parasta. Jumalan parasta! Hänen toiveensa on, että kukoistaisimme ja tekisimme hedelmää. Silloin ihminen on onnellisimmillaan. Yltäkylläinen elämä on elämä Hänen lähellään! ”Istutettuna Herran huoneessa, viheriöitsevänä Hänen kartanoissa. Silloin vielä vanhuudessaankin hän saa tehdä hedelmää, olla mehevä ja vihanta.” (Ps 92:14-15).

Luonto muistuttaa meitä keväisin uudistumisen tarpeesta. Minä kaipaan uutta. Kaipaatko sinä? Pyritään lähelle Herraa Jeesusta. Etsitään Jumalan kasvoja. Pannaan pois vääriä asetelmia, motiiveja ja tekoja elämästämme. Täytytään Hengellä. Pukeudutaan Kristukseen –uudistutaan!

Pastori Petri


 

2019 –Huhtikuu

He eivät vielä ymmärtäneet Raamattua, että Hän oli kuolleista nouseva. Joh.20:9

Kun opetuslapset olivat nähneet Jeesuksen kuolleena ristillä, niin heidän toivonsa oli mennyt. Kuolema oli erottanut heidät ystävästä, tehtävistään ja unelmistaan. Se kuninkuus, josta he haaveilivat ei toteutunutkaan. Jeesus oli poissa. Kaikki oli mennyttä. He eivät vielä ymmärtäneet Raamattua.

Tyhjän haudan luona opetuslasten usko alkoi nousta. Jeesuksen ilmestyessä heille, heidän silmänsä aukenivat ymmärtämään kirjoituksia. Heille oli tarjolla pelastus Jeesus Messiaan kautta! Jeesus oli murtanut kuoleman, pimeyden ja saatanan vallan. Synnit oli sovitettu. Jeesus, Jumalan uhrikaritsa nousi kuol-leista ja elää! Jeesuksen kuninkuus ei ollutkaan sidottu vain heidän aikaansa, vaan se on iankaikkinen! Nyt Raamattu aukeni heille. Kaikki muuttui!

Pääsiäisen sanoma avaa ihmisen silmät. Jeesuksen ristin työ on evankeliumin sanoman ydin. Meidät on kehotettu julistamaan tätä sanomaa, koska siinä on uudestisynnyttävä voima. ”Katoamaton siemen” 1.Piet.1:23. Tämä siemen, Jumalan Sana ts. Jeesus Kristus julistettuna ihmiselle, saa uskon kautta aikaan uudestisyntymisen Jumalan lapseksi. ”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” Room.10:17.

”Mikä lihasta on syntynyt on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on Henki” Joh.3:6. Eli laji siis synnyttää lajia. Vehnän siemenestä syntyy vehnä, kalan siemenestä syntyy kala ja ihmisen siemenestä syntyy ihminen. Samoin Jumalan lapsi syntyy Jumalan siemenestä, Jumalan Sanan kautta.

Tekstimme tuo ilmi, että pääsiäisen tapahtumien sisäistäminen avaa Raamatun ymmärtämistä kokonaisvaltaisesti. Voimme yrittää vääntää rautalangasta asioita ja toitottaa korkeaa moraalia. Voimme vaatia yhteiskunnassa siveyttä, puhtautta ja hyviä arvoja, sekä piirtää hienon kuvan kristillisyydestä ihmisten eteen. Todellinen ja pysyvä muutos ihmisen sydämessä tapahtuu kuitenkin vain Jeesuksen täytetyn työn vastaanottamisen kautta.

Pitäkäämme esillä siis kaikkialla sanomaa ristiinnaulitusta Kristuksesta. Hä-nes-sä on kaikki mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. Hänessä ihminen voi parantua. Henkilökohtainen elämä, perheen hyvinvointi, paikkakunnan paras ja jopa koko maan arvopohja voi muuttua pääsiäisen sanoman kautta!

Pastori Petri



2019 –Maaliskuu

”Älkää mukautuko tämän maailmanajan menoon, vaan muuttukaa mie-lenne uudistuksen kautta, jotta voisitte tutkia, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää, Hänen mielensä mukaista ja täydellistä.” Room.12:2

Uskovina meidän täytyy ymmärtää, että tarvitsemme jatkuvaa uudistumista uskossamme, ettemme vaivu välinpitämättömyyteen elämässämme. Meidän täytyy tiedostaa tilamme Jumalan edessä ja tehdä tarvittaessa teoistamme ja asenteistamme parannusta. Jättää synti ja asettaa elämäämme uudet toimintamallit ja uusi suunta.

Uudistuneessa tilassa oleva uskova haluaa tehdä vain sitä mikä miellyttää Jumalaa. Hän etsii rukouksin Jumalan tahtoa ja Hänen voimansa ilmestymistä. Hän ymmärtää, että omassa voimassa vanha elämäntapa saa äkkiä vallan. Uudistuminen saa aikaan uudenlaista Jeesuksen etsimistä. Hänen ihmeellinen ristin työnsä tulee kaiken keskiöön. Armon tunne, kiitollisuus ja rakkaus Jeesusta kohtaan täyttää mielen. Syntyy jano Jumalan puoleen.

Jumalan aikaansaama jano tuo uutta halua täyttyä Pyhällä Hengellä, jotta Jumalan tahdon toteuttaminen käy mahdolliseksi. Janoinen uskova pyrkii osalliseksi parhaimmista armolahjoista, koska hän haluaa palvella yhdessä muiden kanssa Kristusta ja Hänen seurakuntaansa. Uskovien yhteys, jossa Jumala ilmestyy on uudistuksessa elävälle uskovalle tärkeä paikka ja voimavara. Hän haluaa rakentua ja olla rakentamassa. Hän tahtoo elää todeksi elävän Jumalan todellisuuden yhdessä muiden uskovien kanssa.

Uudistunut uskova on herännyt uskova. Hänessä alkaa vaikuttamaan Jumalan rakkaus. Sääli kärsiviä kohtaan, huoli hukkuvista sieluista, suru yhteiskunnan tilasta. Usko saa hänet liikkeelle, hän haluaa kulkea Mestarinsa jalanjäljissä. Hän ymmärtää: ”Nyt on pelastuksen päivä, nyt on otollinen aika. Minä tahdon olla Jumalan lähettiläänä ja mukana Hänen suunnitelmissaan.”

Oletko sinä hereillä vai heräämässä?

Pastori Petri


 

2019 –Helmikuu

Kun tulette yhteen on jokaisella jotakin annettavaa. (1.Kor.14:26)

Meillä kaikilla on toiveita ja ajatuksia siitä, millainen seurakunnan tulisi olla. Ajattelemme sitä kuin juhlapöydän kattausta. Joku haluaa kattaukseen runsaan alkupalan ja salaatit. Toiselle tärkeää on pääruoka savulohineen ja lihapullineen. Joku taas kaipaa makeaa jälkiruokaa kaikkein eniten. Saati sitten juomat ja monet muut pöydän antimet. Toiveita on monenmoisia.

Seurakunta ei kuitenkaan ole valmis kattaus, johon tullaan etsimään pel-kästään omiin toiveisiin täyttymystä. Seurakunta on paremminkin nyytti-kestit, jotka muotoutuvat itse kunkin tuomisista. Yhteiseen kokoontumiseemme ja yhteiseen tehtäväämme tuomme mukaan oman itsemme. Armoituksemme, kutsumuksemme ja näkymme. Täydennämme yhteistä uskoamme ja yhteistä Jumalan antamaa missiota juuri niillä ominaisuuksilla, jotka Jumala on antanut meille seurakuntansa rakentamiseksi.

Jumala tahtoo, että nivoudumme yhteen tämän ihmeellisen Jumalan lahjoista koostuvan juhlapöydän ympärillä. Tässä kattauksessa jokainen on tärkeä. Ainutlaatuinen osa Jumalan suunnitelmaa. Jeesus itse on pöydässä meidän kaikkien keskellä jakamassa leipää ja viiniä. Jeesus haluaa tuoda rakkautensa ilmi voimakkaasti. Niin voimakkaasti, että saamme olla yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi kokonaisuudeksi, jossa yksilön kipu on kaikkien kipu ja yksilön voitto on jokaisen yhteinen voitto.

Niin, seurakunta ei ole vain tontilla seisova rakennus tai viikottainen kokoontuminen. Se on meistä uskovista koostuva Kristuksen ruumis. Se on kalliilla Jeesuksen sovintoverellä pesty joukko, ”joka nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistaan rakkaudessa pyrkii säilyttämään Hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä”. Tämä joukko muodostaa Jumalan suunnitelman tämän paikkakunnan ja ympäröivän maailman parhaaksi. Se ”kasvaa totuutta noudattaen rakkaudessa kiinni Häneen joka on pää”, Jeesukseen Kristukseen. Se tuo jäsentensä kautta Kristuksen tuoksun ihmisten keskelle!

Pastori Petri



2019 –Tammikuu

Jos kuulet Herran äänen, älä paaduta sydäntäsi. Hepr.3:7-8

Joskus uskonelämäni alkuvaiheessa janosin vahvasti, että kuulisin Juma-lan äänen. Rukoilin hartaasti: puhu Herra minä kuuntelen. Sitten se tuli! Kuulin hiljaisen äänen sisälläni sanovan: Heprealaiskirje 3:7. Vapisevin käsin selasin Raamattuani. Kuulinko todellakin, kun Jumala puhui juuri minulle? Siinä se oli! Varma sana –olin kuullut Herrani äänen! Iloitsin ja ylistin Jeesusta. Palo sydämessäni oli niin suuri, etten malttanut pysyä sisätiloissa vaan suunnistin ulos. Kunpa saisin todistaa jollekin uskostani! No sieltähän se naapuri tuleekin :)

Jumala haluaa synnyttää meissä uskoa. Uskoa joka vaikuttaa tahtomista ja tekemistä. Herra tahtoo johdattaa meitä, kun kuljemme rukoillen. Hel-posti työnnämme Herramme äänen syrjään ja toteutamme vain omaa tahtoamme. Paadutamme sydämemme Hänen ääneltään. Usko tekoina toimii uskollisuutena Herran tahdon toteutumiseksi. Uskollisuus vaatii joskus ponnistelua ja omien tarpeiden syrjään laittamista. Uskollisuus voi johtaa jopa vainon ja parjauksen kohteeksi.

Jeesus oli uskollinen Isälleen. Hän toteutti kaiken Isän tahdon mukaisesti. Heprealaiskirjeen mukaan (3:6) ”Kristus on uskollinen Poikana, Hänen huoneensa haltijana; ja Hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon, rohkeuden ja kerskauksen.” Tämä Jeesuksen uskollisuus lahjoittaa meille syntien anteeksisaamisen, pelastuksen ja iankaikkisen elämän. Hän on meidän kanssamme, Hän puhuu meille ja Hän johdattaa meitä. Pidä siis toivosi vahvana, Hän palaa noutamaan omansa! Usko Hänen kaikkiriittävään työhönsä, rakasta ja ole uskollinen.

Siunattua alkanutta vuotta!

Pastori Petri


 

2018 – Joulukuu

Elämällä on tarkoitus

Kun Jumala lähetti Poikansa maailmaan, Hänellä oli Jeesuksen maanpäälliselle elämälle suuri tarkoitus: vapahtaa Hänen kansansa heidän synneistänsä! Jeesus toteutti tätä suunnitelmaa täydellisesti. Hän täytti Isän tahdon. Jeesus antoi elämänsä kaikilta osiltaan Jumalan tahdon toteuttamiseen. Joulun sanoma julistaa meille Jumalan ihmeellistä pelastussuunnitelmaa. Jumala on Pojassaan valmistanut tien Isän Jumalan tykö kaikille, jotka ottavat vastaan lahjana tarjotun pelastuksen.

Joulun sanomaa on myös se, että jokaisen ihmisen elämä on arvokas Jumalalle. Niin arvokas, että Jeesus tulli maailmaan ja antoi henkensä. Uhrasi itsensä. Kärsi ja kuoli. Kuinka kallisarvoinen onkaan ihmiselämä Jumalan silmissä! Sinun elämälläsi on siis merkitys. Olet osa Jumalan suunnitelmaa. Aivan varmasti!

Jumala lähetti Poikansa maailmaan, että pääsisit osalliseksi Hänen elämästään. Elämästä, joka ei ole tyhjänpäiväinen ja turha. Elämästä, joka jatkuu iankaikkisesti. Hänen suunnitelmissaan sinä olet osa suurta kokonaisuutta Hänen tahdossaan. Osa, jonka kautta Jumalan voima ja armo virtaa syntisen, eksyneen ja rikkinäisen maailman parhaaksi. Osa, joka välittää Jumalan rakkautta ja laupeutta yksinäisten, petettyjen ja haavoitettujen ihmisten tuskaan ja hätään. Saat olla kanavana, jonka kautta Jumalan suunnitelma virtaa. Sen tähden, koska olet vastaanottanut pelastuksen, olet myöskin tullut osaksi pelastussuunnitelmaa. Koko maailman parhaaksi. 

Näe elämäsi siunauksena Jumalalta. Arvosta olemassaoloasi. Ole kiitollinen pelastuksesta, jonka Jumala lahjoitti sinulle. Katso ympärillesi ja huomaat ihmisiä, joille Jumalalla on myös suunnitelma. Ole tukemassa tämän suunnitelman toteutumista. Rukoile ja etsi Herraa. Huomaat: minunkin elämäni on arvokas ja tärkeä. Minun elämälläni on merkitys. Se on lahja Jumalalta! Lahja, jonka Jumala avasi tarkoitustaan varten.

Pastori Petri



2018 -Marraskuu

Autuaita ovat hengellisesti köyhät (Matt.5:3)

Autuus on iloa joka on täydellisesti riippumatonta olosuhteista. Se on puhdasta ja aitoa onnellisuutta, joka ei perustu ympärillä oleviin asioihin ja tilanteisiin. Se tulee muualta kuin tästä maailmasta. Se on lähtöisin Jumalasta! Autuus on uskovan osa Kristuksessa Jeesuksessa. Kiitos Jumalalle!

Miten hengellisesti köyhä voi olla tällaisen taivaallisen ilon haltija? Äkkiseltään voisi kuvitella, että juuri hengellisesti rikas olisi onnellisin ihminen. Tämä Jeesuksen autuaaksi julistus kuitenkin koskee sitä, mitä ihmisellä ei itsessään ole. Hengellisen siunauksen edellytys on se, että olemme tyhjiä Jumalan edessä. Emme voi omin ansioin saavuttaa autuasta asemaa elämäämme. Olemme itsessämme epäonnistuneita ja vajaamittaisia. Olemme teoissamme vailla Jumalan kirkkautta. Autuus, josta Jeesus puhuu, tulee ainoastaan uskon kautta Häneen. Hengellisesti rikas on siis se, joka hengellisesti köyhänä ja tyhjänä Jeesuksen ristintyön ansioihin uskovana saa omistaa pelastuksen omalle kohdalleen. Taivaallista rikkautta on se, että kaikki siunaus otetaan vastaan lahjana Jumalalta ilman omia ansioita. Tällainen on evankeliumin ihmeellinen yhtälö!

Sana sanoo: ”Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen kaikille, jotka uskovat. Ei tässä ole mitään erottelua. Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla, mutta saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.” (Room.3:22-24)

Jeesus lupaa hengellisesti köyhille taivasten valtakunnan. Oi miten suuri on Jumalan armo! Jumalan edessä epäonnistunut, köyhä, tyhjä ja kaikin tavoin kelvoton saa omistaa ikionnellisuuden! Jeesuksen uhri on riittävä tuomaan kestävän onnen ja ilon. Epäonnistunut syntinen saa armon, murheellinen saa ilon ja köyhä nostetaan taivasten valtakunnan perijäksi. Jumalan lahjat ovat suurenmoisia!

Pastori Petri


 

2018 – Syyskuu

Rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan. 1.Tess.5:14

Ihminen harvoin oppii uusia asioita, tai kasvaa hyvissä ominaisuuksissaan alas painavassa ilmapiirissä. Muutos parempaan harvoin lähtee syyttävistä katseista, tai pahanpuhumisesta. Joskus meillä voi olla tapana katsoa ystäväämme ylen, tai opettaa häntä kovin sanoin, jotta näkisimme toivottua muutosta. Uutta ja kestävää hyvää harvoin kuitenkaan syntyy ihmisen elämässä ja luonteessa kovien otteiden kautta.

Rohkaiseminen ja hyvä palaute sitä vastoin antaa voimia eteenpäin. Armollisessa ja kannustavassa yhteydessä on helppo kasvaa. Jos tunnemme itsemme ja vajavuutemme, meillä ei ole niin paljon syytöstä toista kohtaan. Tarjoamme silloin mielellämme olkapään ja tuen ihmisen elämään. ”Yhdessä me selviämme”, ”kaikki järjestyy kyllä” ja ”Jumala auttaa varmasti” on parempia sanoja ja ajatuksia kuin: ”taas sinä epäonnistuit”, ”mikset koskaan opi” tai ”aina sinä olet tuollainen”.

Uskovien yhteyden tulisi olla hoitavaa ja rohkaisevaa. Armollista, rakastavaa ja kannustavaa Jumalan sanan kautta. Liian usein silloin, kun uskova olisi tarvinnut eniten seurakunnan tukea, hänet on epäonnistuneena hylätty. Jos seurakunta ei ole lääkitsevä paikka epäonnistuneelle ihmiselle – niin missä sellainen paikka sitten on?

Paavali opettaa paimenkirjeessään: Olkoon rakkautenne vilpitöntä, vihatkaa pahaa ja pitäkää hyvästä kiinni. Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämisiä toisianne kohtaan. Toinen toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne. Älkää olko toimissanne velttoja. Olkaa Hengessä palavia, palvelkaa Herraa. Olkaa toivossa iloisia, ahdistuksessa kärsivällisiä ja rukouksessa kestäviä. Auttakaa pyhiä heidän tarpeissaan...iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa. Olkaa keskenänne yksimielisiä… Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä. Room.12:9-21.

Rakkaus, armo ja laupeus ovat Jumalan ominaisuuksia. Ilman näitä meillä ei olisi ollut mitään mahdollisuutta pelastua. Nämä ominaisuudet on vuodatettu myös meihin Pyhän Hengen kautta. Pyrkikäämme käyttämään niitä Jumalan suunnitelman toteutumiseksi lähimmäisemme elämään.

Pastori Petri


2018 – Elokuu

Uskova vastoinkäymisissä ja ongelmien keskellä

Elämme maailmassa, joka on täynnä kärsimystä. Ihmisiä kohtaavat monenlaiset haasteet lähes päivittäin. Ihmissuhteet, talousasiat, terveydellinen tila ja monet muut asiat elämässämme eivät aina kohtele meitä silkkihansikkain. Joudumme monesti tilanteisiin, joissa kysytään uskoa, toivoa, rakkautta, kärsivällisyyttä ja kestävyyttä. Uskovina toteamme, ettemme ole vielä taivaassa, vaikka olemmekin taivaan kansalaisia.

Jumala ei poistanut syntiinlankeemuksen tuottamia ongelmia maailmasta, mutta valmisti pelastuksen paikan Jeesuksen Kristuksen ristintyössä. Tämän pelas-tuksen vastaanottaminen antaa uuden toivon elämään ja näköalan kärsimyksen yli. Viholliset, jotka piirittävät meitä monissa ongelmien muodoissa ovat eräänä päivänä kaikki poissa. Vaikka kärsimys kohtaa meitä tässä ajassa, tiedämme, että olemme matkalla päämäärään, jossa syntiinlankeemuksen seuraukset ovat poissa. Ongelmat ja vastoinkäymiset eivät aina muutu voitoiksi elämässämme, mutta Jumala tekee niiden vallan meihin tehottomaksi. Hän täyttää meidät ilolla ja toivolla Pyhässä Hengessä vaikeuksien ympäröidessä meitä:

Ps.23:5 ”Sinä valmistat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen”

Ps.27:3 ”Vaikka sotajoukko asettuisi minua vastaan, ei minun sydämeni pelkäisi; vaikka sota nousisi minua vastaan, siinäkin minä olisin turvassa”

Ps.27:6 ”Niin kohoaa minun pääni vihollisteni yli, jotka minua ympäröivät, ja minä uhraan riemu-uhreja Hänen majassansa, Herralle minä veisaan ja soitan”

Ps.3:7 ”En pelkää kymmentuhantista joukkoa, joka asettuu yltympäri minua vastaan”

Ps.32:7 ”Sinä olet minun suojani, Sinä varjelet minut hädästä, Sinä ympäröitset minut pelastuksen riemulla”

Nosta siis katseesi rohkeasti ongelmien keskellä Herraan – Hän on apusi!

Ps. 121:1 ”Minä nostan silmäni vuoria kohti: mistä tulee minulle apu? Apu tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan.”

Pastori Petri 

 


 

Kesä 2018

Autuaat ne ihmiset joilla on voimansa sinussa… Ps.84:6-7

Psalmin kirjoittaja kuvaa ikionnelliseksi ihmistä joka turvaa Herraan. Uskovana ymmärrämme ettemme voi asettaa elämäämme katoavien asioiden varaan. Vaikka ihmissuhteet, raha, työ, terveys  ym. asiat ovat keskeisiä ja tärkeitä asioita elämässämme –tiedämme, että niiden pettäessä emme kuitenkaan ole turvattomia ja vailla kestävää pohjaa. Meidän voimamme on Hänessä joka on iankaikkinen ja pysyvä. Jumalan voima ei koskaan ehdy.Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti!

…Kun he käyvät kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi.

Uskovallekaan ei ole luvattu tähän elämän aikaan pelkkää iloa ja menestystä. Joudumme välillä käymään myös pimeässä yössä jossa aurinkoa ei näy. Murhe ja epätoivokin lyöttäytyy joskus seuraamme ja joudumme katsomaan eteenpäin kyynelten lävitse. Elämässä on myös vaikeita ja tuskallisia hetkiä.

Jeesus on kuitenkin luvannut kulkea kanssamme. Tiedämme, että Hänen kansaan kärsimys muuttuu kerran iloksi ja voitoksi. Hän pitää kädestämme kiinni ja vie meitä kohti lähteitten maata. Kun kärsimme Hänen seurassaan - pääsemme kerran Hänen seurassaan myös iloon ja vapauteen. Ilman Jeesusta ihminen kärsii, eikä kärsimys koskaan lopu.  Uskovan elämässä on aina toivo paremmasta!

Pitkän talven jälkeen on hienoa taas kokea kesän tuoksut ja nähdä sen kauneus. Tuntea iholla lämmin tuuli ja raikas järvivesi. Pimeä aika on ohitse. Valoa ja elämää tulvii esiin kaikkialla luonnossa. On aika levätä ja nauttia kesän kauneudesta, lomasta ja kaikesta hyvästä mitä Luoja on meille antanut. Jos elämässäsi on vaikea aika ja kuljet kyynellaaksossa, katso ympärillesi luonnon nopeaa muutosta. Turvaa Jeesukseen Kristukseen ja ojentaudu uskossa lupauksiin, jotka Herramme on meille antanut.

Kaikki muuttuu kerran hetkessä. Me pukeudumme uuteen, kuin metsä talven jälkeen. Yhtäkkiä olemme täynnä elinvoimaa, terveyttä, iloa ja siunausta. Kyynellaakso on muuttunut lähteitten maaksi Herramme Jeesuksen seurassa. Kesä on tullut ja se jatkuu aina!

Iloista ja virvoittavaa kesäaikaa!

Pastori Petri

 



2018 – Huhtikuu

”Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat.” Joh. 13:14

Yhteys ja rakkaus uskovien veljien ja sisarten kesken on yksi keskeisimpiä teemoja joista Raamattu opettaa. Yhteyden ja hyväksymisen ilmapiirissä on hyvä olla. On rohkaisevaa tuntea, että minusta välitetään; olen hyväksytty ja tärkeä. Olen osa yhteistä seurakuntaa, osa yhteistä Kristuksen ruumista. Olen Jumalan rakkauden kohde. Jumalan rakkaus ilmestyy usein osaksemme juuri toistemme sanojen ja tekojen kautta. Juuri sinä saat siis olla Jumalan armon ja rakkauden kanava sisarillesi ja veljillesi Kristuksessa!

Toista kunnioittavassa ja rohkaisevassa yhteydessä ihminen kasvaa ja vahvistuu nopeasti. Näin seurakunnassa olevat armoitukset ja Jumalan antamat kyvykkyydet tulevat esille moninaisilla tavoilla. Yhteyden kautta Jumala tekee suuria! Tämä näkyi myös selvästi alkuseurakunnan keskellä:

Uskovien joukko oli yksimielinen. Heidän suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu, ja kaikki oli heillä yhteistä. Ja tapahtui: ”Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.” Apt. 3:46-45, 4:32.

Todellisen yhteyden saa aikaan anteeksiantamus. Olemme jokainen saaneet niin paljon anteeksi Jeesuksen veren voimasta, että olemme velvolliset antamaan anteeksi myös toinen toisillemme. Katkeruus tukehduttaa Jumalan Hengen toiminnan, mutta anteeksiantamus avaa taivaat! Yhteys lähimmäiseen avaa yhteyden myös Jumalaan: ”Anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.”

Jeesus pesi opetuslapsiensa jalat. Tämä ei inhimillisesti katsoen varmasti ollut mukavimpia tehtäviä. Hien ja pölyn peittämät varpaat Hän puhdisti vedellä ja kuivasi ne liinavaatteeseen johon oli itse vyöttäytynyt. Tämän Hän teki myös kavaltajalleen ja sille joka oli kohta Hänet kieltävä.

Olemmeko me valmiit tällaiseen nöyryyteen, rakkauteen ja yhteyteen? Tähän meitä tekstissämme kehotetaan.

Pastori Petri 

 



2018 – Maaliskuu

”Tunne Hänet kaikilla teilläsi, niin Hän sinun polkusi tasoittaa” Snl.3:6

Muistan lapsuudesta kuinka pelko joskus valtasi mielen, kun olin yksin kotona. Kaikki ovet piti kiertää läpi moneen kertaan ja varmistaa, että ne olivat lukittuina. Valot oli päällä joka huoneessa ja odotus oli kova, että vanhemmat tulisivat kotiin. Ei sitä oikein osannut laittaa mitään syötävääkään, eikä keskittyä mihinkään askareeseen. Jokainen risahdus ja rasahdus piti tarkistaa.

Sama tunne oli myös monta kertaa hämärällä metsäpolulla, jota piti kulkea kotiin. Pelko laittoi juoksemaan ja vilkuilemaan taakseen.

Jos kotona oli isä tai äiti, leikkiä saattoi pimeässäkin ja ovet oli lukoista auki yölläkin. Myös pimeällä metsäpolulla oli turvallista kulkea vanhem-man seurassa.

Jeesus on luvannut olla joka päivä kanssamme. Hän on hyvä paimen joka poistaa pelon vaikka kulkisimme pimeässä laaksossa. (Ps.23). Hän rakkau-dessaan suojaa ja varjelee meitä. Hän luo turvallisuutta läsnäolollaan. (1.Joh.5:18). Jeesus ohjaa kulkuamme ja tasoittaa tietämme niin, että meillä on voimaa, iloa ja halukkuutta jatkaa eteenpäin. Hän on vielä paljon enemmän, kuin turvallinen isä tai äiti lapselle.

Kun tutkimme otsikkotekstiämme eri Raamatun käännösten valossa, huomaamme, että sana kehottaa ajatttelemaan Herraa, tuntemaan Hänet ja kokemaan Hänet kaikissa elämämme tilanteissa. Kun pelko, epäilys tai ahdistus valtaa; ala mietiskelemään Jumalan sanaa. Kiitä Jumalan lupauksista ja turvaa Hänen armoonsa ja huolenpitoonsa. Jeesus on kanssasi. Hän viitoittaa tietäsi eteenpäin. Hänen kauttaan ja Hänen läsnäolossaan pääset kokemaan tunnetilasi ja asenteesi muutoksen. Hän on tie, totuus ja elämä aina ja kaikkialla!

Pastori Petri


  

2018 – Helmikuu

”Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi” (Matt.5:13)

Suola on tärkeä mauste, sillä se tuo ruoasta maut esille ja antaa sille säilyvyyttä. Suolaton ruoka on harvoin maukasta. Miten kävisikään vaikkapa hyvän kalasaaliin kanssa, jos suolaa ei olisi, tai suolasta puuttuisi maku. Piloillehan se menisi. Tarvitsemme siis suolaa.

Jeesus mainitsee, että jos suola käy mauttomaksi, se ei kelpaa kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Ironista kyllä, täällä pohjolassa kylvetään valtava määrä suolaa talvisin teille ihmisten tallattavaksi. Onkohan suola siis käynyt mauttomaksi?

Yllä oleva Raamatun teksti tuo esille, että me olemme maan suola. Olemmeko me mauttomia vai suolaisia tässä ajassa?  Suolalla on tehtävä, joten meilläkin tulee siis olla tehtävä. Elämällämme on tarkoitus vaikuttaa ympärillämme olevaan maailmaan positiivisella tavalla suolan tavoin. Antaa makua ja säilyvyyttä. Maailma tarvitsee Jumalan sanan mukaista suolaa! Miltähän meidän tulisi siis maistua, ettemme olisi vain ihmisten tallattavina?

Uskovan tulisi maistua ainakin rakkaudelta. Rakkaus saa meidät liikkeelle sanoin ja teoin Herramme Jeesuksen kunniaksi. Rakkaus löytää tien ihmisten sydämiin ja tekee siellä työtä näkymättömästi niin kuin suola. Rakkaus ei myöskään koskaan häviä, vaan se pysyy aina. Siinä on säilyvyyttä. Jumalan rakkaus saa ihmisen säilymään iankaikkisesti, niin kuin Raamattu sanoo: ”sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä”. (Joh.3:16)

Olkaamme siis maan suola, täynnä makua ja säilyvyyttä, että Herramme Jeesuksen Kristuksen työ ja kunnia tulisi kaikkien tietoon.

Pastori Petri


 

2018 – Tammikuu

Evankeliumi on sanoma voitosta!

Evangelium sanasta, joka on latinaa tulee suomen kielen sana evankeliumi. Sanalla on valtava merkitysssisältö, jonka lähtökohtana on yksinkertaisesti se, että evankeliumi ymmärretään voiton sanomaksi. Hyväksi sanomaksi Jeesuksesta Kristuksesta.

Sanan alkuperä löytyy vanhasta testamentista, jossa sen merkitys oli ´viesti ilosanomasta´. Sanaa käytettiin voiton sanoman tuomisesta taistelukentältä: vihollinen on voitettu! (2.Sam.18:19). Hengellisessä merkityksessä kuvattiin Jumalan voittoa, kuinka Hän kukistaa kaikki pahan vallat ja näin vahvistaa Herrautensa. (Jes.40:9-11).  Sanalla julistettiin myös tulevaa lopullista Jumalan voittoa, jossa kaikki asetetaan Jumalan vallan alle.

Jeesus Kristus tuli ja julisti vanhan testamentin lupausten täyttymistä!  (Luuk.4:21). Hän on ilosanoman täytäntöönpanija. Hän voitti saatanalliset henget ja kaikki pahan voimat, valehtelijan ja valheen. Ristillä Hän kukisti perkeleen, synnin ja syyllisyyden. (Kol.2:14-15, Hepr.2:14). Hän teki tyhjäksi kuoleman vallan. (1.Kor.15). Hän astui taivaaseen ja Hän hallitsee kaikki-valtiaana. (Ef.1:20-23).

Kaiken Kristuksen työn päämääränä oli ihmisten, sinun ja minun pelastus. Koko Hänen elämänsä on yhtä ihmeellistä pelastustekoa, jonka välityksellä voitetaan synti, katoavaisuus ja kuolema! Ihminen pääsee Hänen tekonsa kautta yhteyteen Jumalan kanssa ja Hänen valtakuntansa kansalaiseksi!

Evankeliumi on siis sanoma Jeesuksen Kristuksen voitosta. Vihollinen on voitettu! Väkevämpi on sitonut väkevän. Tämän tähden voimme julistaa evankeliumia köyhille ja päästää vangitut vapauteen. (Luuk.4:18)

Siunattua alkanutta vuotta Kristuksen voitossa!

Pastori Petri

 



Joulukuu 2017

”Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen , oli tulossa maailmaan” (Joh.1:9)

Pimeässä illassa kynttilä antaa lämpöä ja valoa. Sen hehku tuo rauhallista ilmapiiriä ja luo mukavaa tunnelmaa. Joulun aikaan kuuluu kynttilät ja monenlaiset jouluvalot.  Pienikin valo karkottaa pimeän pois.

Raamattu kertoo, kuinka Jeesus Kristus oli tulossa maailmaan ihmisten valoksi. Hän syntyi pimeässä tallissa ja Hänen seimenään oli eläinten juottokaukalo. Siihen aikaan ei ollut ledivaloja eikä muitakaan sähkövalaisimia, vaan pimeässä askareet toimitettiin öljylamppujen ja avotulen kajossa.

En tiedä tarvittiinko Jeesuksen syntymätallissa valoja, sillä raamattu ilmoittaa, että Jeesuksessa oli ainutlaatuinen kirkkaus. Sellainen kirkkaus, kuin vain ainutsyntyisellä Pojalla on Isältä Jumalalta! Hän oli valo joka loisti pimeydessä, eikä pimeys saanut Hänessä olevaa valoa valtaansa. (Joh.1:14,4-5)

Pimeys ei voinut eikä voi ottaa otetta Jeesuksesta Kristuksesta, sillä Hän oli ja on täynnä armoa ja totuutta. (Joh.1:14)  Ymmärrämme, että pimeys tarkoittaa syntiä ja vihollisen vaikutusta. Se tarttuu langenneeseen ihmiseen ja saa aikaan kaikkea maailmassa tapahtuvaa pahuutta ja epäjärjestystä.

Jeesus ei ollut ihmisenä samanlainen  kuin me olemme. Hän ei koskaan langennut pimeyteen ja syntiin. Hän ei ollut langennutta sukukuntaa, vaan Hänen Isänsä oli Jumala itse! Hän tuli vapauttamaan meidät synnin, maailman ja pimeyden voimien  taakasta ja vallasta. Hän tuli jakamaan omaa kirkkauttaan ja valoaan meille!

Vaikka Hän syntyikin ihmiseksi Betlehemin tallissa, Hän ei aloittanut elämäänsä silloin. Hän itse oli ja on elämä. Elämä, joka on ollut ja on olemassa aina ja iankaikkisesti.

(Joh.1:1-3) Synnitön, tahraton, vanhurskas ja puhdas Elämä!

Tällaisella valolla, omalla elämällään, Jumala lähestyy tänäkin Jouluna meitä tässä pimeässä ajassa. Hän on lähettänyt Poikansa Jeesuksen Kristuksen, että me Häneen uskomalla saisimme syntimme anteeksi ja  tulisimme osallisiksi iankaikkisesta elämästä. Hän valaisee ihmisen sisäisen maailman puhtaaksi verensä voimalla, kun turvaamme Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön. (1.Joh.1:7-9)  Tätä valoa ja elämää me tarvitsemme, ja tämän valon voimasta mekin voimme loistaa pimeässä Jumalan kunniaksi.

Siunattua Joulunaikaa!

Pastori Petri


  

2017

Mitä rakkaus on? : Vain luona ristin löydät vastauksen!

Jumala näytti pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa todellisen rakkauden luonteen. Jeesus kohtasi rakkaudella kansan hyljeksityimmät, sairaimmat ja syntisimmät ihmiset. (Mark.2:16-17) Hänellä oli laupeutta ja armoa niille, joita sen ajan ”uskon jättiläiset” eli papisto ja hengelliset johtajat halveksivat. Jeesuksen toimintatapa herätti kansan mielenkiinnon – he seurasivat Häntä kaikkialle! Jeesus söi ja joi syntisten kanssa. Hän lähestyi niitä, joita muut kammoksuivat. Hän hymyili niille, joita monet vihasivat. Hän kosketti niitä, jotka olivat epäpuhtaita ja saastaisia.

Miten sinä kohtaat ihmiset, jotka eivät miellytä sinua? Minkälaisia ajatuksia sinun mielessäsi käy, kun jonkun ulkonäkö, käyttäytyminen tai asenteet ovat täysin päinvastaisia kuin omasi? Osaatko nähdä ihmisen sisällä kallisarvoisen sielun, jonka Jumala haluaa pelastaa?

Jumala ei rakastanut sinua Kristuksessa sen tähden, että olit niin hyvä ja puhdas ja onnistunut. Ei! Hän rakasti sinua ristillä sen tähden, koska olit niin syntinen ja tarvitsit puhdistusta. Rakkaus ei tullut osaksesi onnistumisesi tähden, vaan koska olit kaikessa epäonnistunut. Ei siksi, että olit niin hyvä tyyppi, vaan siksi, että tarvitsit Kristuksen sovintotyötä juuri kelvottomuutesi tähden. (Room.5:6-8)

Niin, osaammehan me rakastaa niitä, jotka meitä rakastavat. Jotka meille hyvää tekevät – jotka ovat rakastettavia. Jotka käyttäytyvät oikein. Tykkäävät samoista asioista kuin me. Ovat oikein pukeutuneita ja soittavat sopivaa musiikkia. Tähän rakkauteen emme tarvitse saarnaa ja kehotusta. Vai mitä?

Mutta entä ne joista emme pidä? Jotka ovat ehkä liian likaisia? Rumia? Laiskoja? Itsekkäitä? Liian muodikkaita tai liian epämuodikkaita. Liian maailmallisia tai jopa ylihengellisiä? Niitä, jotka ovat kivenä meille juuri niissä kaikkein mukavimmissa kengissä. Heitä meidät on kutsuttu rakastamaan!

Otatko haasteen vastaan? (Matt.6:44-48)

Pastori Petri


  

2017 –Syyskuu

Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien, että kadotukseen joutuvien joukossa´ 2.Kor.2:15

Niilo Yli-Vainio kirjoitutti kokoussalin seinään kissankokoisilla kirjaimilla: Herätys alkaa minusta! Hän ei tarkoittanut suinkaan näillä sanoilla itseään, vaan kohdisti viestin jokaiselle uskovalle. Hän oli tietoinen siitä, että jos uskova on täynnä Pyhää Henkeä, tapahtuu asioita jotka ovat suuri ilo sekä taivaassa, että maan päällä!

Oletko koskaan ajatellut, että juuri sinä olet ainutlaatuinen niissä elämän ympyröissä joissa sinä elät ja vaikutat? Olet ehkä ainoa uskova työpaikallasi, asuinkadullasi tai harrastuspiirissäsi. Juuri sinä olet henkilö jota Jumala voi, ja haluaa käyttää tehtävässään kohdata kaikkia ihmisiä. Ehkä muita uskovia ei todella ole näiden ihmisten elinpiirissä, johon Jumala on lähettänyt juuri sinut! Olet yksi niistä jotka on lähetetty kaikkeen maailmaan. Mark.16:15

Voitokas elämä Kristuksen käskyn toteuttamisessa toteutuu seurakunnan sekä henkilökohtaisen suhteen kautta Jeesukseen.

-Seurakunnassa me rakennumme yhteisestä uskostamme ja saamme työkaluja, näkyä, viisautta, rohkeutta sekä voimaa johdattaa ihmisiä Jeesukselle monin eri tavoin.

-Henkilökohtaisen rukouselämän, Jumalan kiittämisen ja ylistämisen, raamatun tutkimisen sekä uskovien yhteyden kautta meissä alkaa näkymään Hengen hedelmiä ja tuoksumaan Kristuksen tuoksua.

Resepti on siis selvä: Täyttykää Pyhästä Hengestä!

Tarvitsemme uutta näkyä jokainen: –herätys alkaa juuri minusta! Olen etuoikeutettu olemaan Jumalan käytössä kaikkialla missä liikun. Jumala tahtoo käyttää juuri minua avaimena lukkoihin joita vain Hän voi avata!

Pastori Petri


 

2017 – Elokuu

”Juoskaamme kestävinä kilpailussa joka on edessämme” Hepr.12:1

Raamattu rohkaisee meitä aina nousemaan ja jatkamaan eteenpäin. Apostoli Paavali totesi elämänsä ja kutsumuksensa haasteiden keskellä, ettei elämän päämäärä ollut vielä saavutettu. Hän ei ollut vielä päässyt perille vaan matka oli kesken. Hänen oli suunnattava eteenpäin. Hän päätti unohtaa sen, mikä on takana, ja kurottautua edessä olevaa kohti. Paavali riensi kohti voittoa jonka Jumala on luvannut uskoville. Fil.3:12-14

Paavali olisi helposti voinut jäädä lepäämään ”laakereilleen” ja muistelemaan menneitä. Tuo uskon sankari olisi voinut hyvinkin ajatella: ”olen jo kutsumukseni toteuttanut ja tehnyt paljon enemmän kuin muut, minua ei enää tarvita”. Hän oli todella saanut evankeliumin työssä paljon aikaan!  Kuitenkin hän päätti rientää!  Hän päätti ettei jää kiinni menneeseen, vaan siintää katseensa tulevaan. Hän jatkoi päättäväisesti juoksuaan, sillä kilvoitus oli vielä kesken 1.Kor.9:24.

Haasteenamme kaikessa ovat elämämme koettelemukset. Elämä ei aina menekään niin kuin me itse ajattelemme tai haaveilemme. Emme ehkä saaneetkaan elämältä sitä mikä oli halumme ja toiveemme. Sairaus, taloudelliset haasteet, vaikeat ihmissuhteet ja lukuisat tämän maailman ongelmat nielevät elämästä helposti ilon: ”miksi rukouksiini ei vastattu?” ”Miksi joudun kärsimään näin paljon?”  ”miksi, miksi…?”

Emme saa vastauksia kaikkiin kysymyksiimme, mutta voimme silti löytää rauhan vaikeuksiemme keskellä. Meidän turvamme ja toivomme on Jumalan katoamattomissa lupauksissa: tämä Ahdistuksen aika ei kestä ikuisesti! Jumala saattaa työnsä päätökseen! Hän ei jätä eikä hylkää minua! Hän on uskollinen!

Golgatan risti muistuttaa tänäänkin: Jeesus Kristus on syntiemme sovitus, Hän on elämämme valo, uskollinen vapahtajamme ja parantajamme sekä tie voittopalkintoon joka odottaa meitä juoksumme päässä! Nouskaamme siis ja rientäkäämme! Matkamme päämäärä on lähempänä kuin koskaan ennen!

Pastori Petri



2017 – Kesäkuu – Heinäkuu

”Levähtäkää vähän”  Mark.6:31 

Kesällä on hyvä rentoutua ja kerätä voimia. Viettää mukavaa aikaa yhdessä perheen ja läheisten kanssa. Auringon valo, luonnon kauneus, loma ja mukavat hetket yhdessä rakkaiden kanssa lataa meihin taas uutta puhtia tulevaisuutta varten. Onpa hienoa että on kesä taas!

Seurakunnan ohjelmassa kesä on hiljaisempaa aikaa ja toimintaa on vähemmän. Silti voimme palvella Herraa kaikkialla missä olemme. Herramme kutsuu meitä yhteyteensä elämämme jokaisessa hetkessä. Kesällä on aikaa pysähtyä Raamatun äärelle rukoillen ja etsien Jumalan tahtoa. On hyvä kysellä ja kuunnella: Herra, mitä Sinä haluat sanoa minulle? Mitä tahtoisit, että tekisin valtakuntasi hyväksi? Miten voisin löytää kutsumukseni ja toteuttaa sen elämässäni? Kenelle voisin olla avuksi? Voisinko tänään kertoa Sinusta jollekin Jeesus?

Jumalamme on hyvä ja rakastava! ”Hän antaa aurinkonsa paistaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin” Matt.5:45. Hänen suojissaan ja läsnäolossaan on hyvä levätä ja kerätä voimia. Hänen armonsa on mittaamaton meitä kohtaan! Hän on kanssamme joka hetki ja Hän on aina tavoitettavissa. Meidän on aina hyvä muistaa, että Jeesus lupasi olla kanssamme joka päivä maailman loppuun saakka. Hän ei tahdo, että olemme yhteydessä Häneen ainoastaan seurakunnan tilaisuuksissa. Hän tahtoo, että eläisimme elävässä suhteessa Hänen kanssaan aina. Ilomme on todeta: ”Hänessä me elämme ja liikumme ja olemme” Apt.17:28. Hän vastaa rukouk-siimme ja näyttää tahtonsa ollaksemme ilolla Hänen opetuslapsiaan.

Iloista, parantavaa ja voimaannuttavaa kesää!

Pastori Petri



2017 – Toukokuu

”mitä tulee hengellisiin lahjoihin, veljet, en tahdo teidän olevan niistä tietämättömiä” 1.Kor.12:1

Pyhä Henki tuli olemaan uskovan kanssa iankaikkisesti. Jeesus sanoi, että Hän ei jätä opetuslapsia orvoiksi vaan Hän  tulee heidän tykönsä Pyhässä Hengessä. Siis Jeesus itse heissä ja heidän kanssaan ikuisesti! Joh.14:16-18. Sama lupaus ja jopa kehotus on annettu myös meille –täyttykää Hengellä Ef.5:18.

Apostoli Paavali ei halunnut, että seurakunta eläisi ilman armolahjoja ja Pyhän Hengen läsnäoloa. Hän tiesi, että voittavaa seurakuntaa ei ole olemassakaan ilman Jumalan Hengen vaikutusta. Jos me haluamme pysyä totuudessa, rakentua rakkaudessa, nähdä Jumalan voimavaikutukset, päästä kiinni kutsumukseemme, saada Jumalan ohjeistus ja viisaus elämäämme ja palvelutyöhömme –meidän täytyy  olla riippuvaisia Pyhästä Hengestä! Koska tahdomme, että Asikkala saisi kuulla evankeliumin –täyttykäämme Hengestä!

”Tavoitelkaa innokkaasti parhaimpia armolahjoja” 1.Kor.12:31. Milloin sinä viimeksi tavoittelit innolla armolahjoja tai milloin käytit armolahjaasi jonka olet saanut seurakunnan rakentumiseksi? Jumala haluaa ilmestyä yhteisissä kokouksissamme juuri meidän pienten ja heikkojen ihmisten kautta. Hän on heikoissa väkevä!

Armolahjojen kautta koemme ”Jumala on keskuudessamme” 1.Kor.14:25. Tätä me tarvitsemme! Sieluja on vielä paljon voitettavana, moni heikko tarvitsee rohkaisua, moni sairas parantumista ja moni eksynyt opastusta –tavoitelkaamme siis rakkautta, Pyhän Hengen täyteyttä ja armolahjoja! Tämä on Herrallemme mieleistä. Luuk.11:9-13

Pastori Petri


 

2017 – Huhtikuu

”Aurinko oli pimentynyt. Ja temppelin esirippu repesi keskeltä kahtia” Luuk.23:45

Kansa oli aivan kauhuissaan. Oli pimeää ja maa järisi jalkojen allla. Jostain kuului pappien pelokasta huutoa ”esirippu on revennyt, esirippu on revennyt!”. Tuo valtava punasinisistä, purppuran-punaisista ja helakanpunaisista langoista tehty 18 metriä korkea, 9 metriä leveä ja kymmenisen senttiä paksu kangas oli mennyt kahtia. Juuri kun papit palveluvuorossaan polttivat suitsutusta se tapahtui. Kaikilla oli yhtäkkiä mahdollisuus nähdä kaikkeinpyhimpään, jonne pääsy oli ainoastaan ylimmäisellä papilla kerran vuodessa. He peittivät kasvonsa.

Kun tämä kaikki tapahtui oli Herra Jeesus Kristus juuri sanonut viimeiset sanansa: ”se on täytetty” ja ”Isä sinun käsiisi minä annan henkeni”. Jeesuksen suu oli nyt sulkeutunut, mutta Isä Jumala puhui: kalliot halkeilivat, maa järisi, haudat aukenivat –esirippu meni kahtia! Isä Jumala ilmaisi hyväksyntänsä Poikansa uhriin! Tästä alkaa uusi liitto Jeesuksen Kristuksen veressä. Tie kaikkein-pyhimpään, itse taivaaseen on auki. Eläinuhrien aika on ohi. Pojan uhri, Pojan veri riittää iankaikkiseen lunastukseen. ”Hän on yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt täydellisiksi ne jotka pyhitetään” Heb.10:14.

”Rauha teille!”  Yhtäkkiä Herra Jeesus seisoi opetuslastensa keskellä  kuoleman, synnin ja pimeyden vallan voittaneena! Halleluja! ”Hän sanoi heille: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. ja nämä merkit seuraavat niitä jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi. Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin Hänet ylös taivaaseen, ja Hän istui Jumalan oikealle puolelle”  Mark.16:15-18

Pastori Petri


 

2017 – Maaliskuu

”Kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa”  (Fil. 4:13)

Kohtaamme elämässämme monenlaisia haasteita. Sairaus, yksinäisyys, epäonnistumiset, taloudelliset ongelmat ym. ovat vain joitakin esimerkkejä lukuisista vaikeuksista joiden kanssa joudumme taistelemaan. Elämä ei useinkaan ole kovin helppoa.

Apostoli Paavali sanoi: ”Kaikenlaisiin oloihin minä olen tottunut”  (Fil. 14:12). Hän oli kokenut janoa ja nälkää, häntä oli kivitetty, hän oli ollut haaksirikoissa ja monenlaisissa vaaroissa. Häntä oli vainottu omien ja vieraiden toimesta (2.Kor.11:28). Uskovan Jumalan miehen päivät eivät kuluneet vain hyvinvoinnista nauttien.

Ihmeeksemme voimme kuitenkin havaita Paavalin kirjeissä jatkuvaa kehotusta iloon ja myönteiseen ajatteluun! Kuinka näiden kaikkien ahdistusten keskellä voisi vielä iloita? Mistä apostoli ammentaa ohjeensa kivien sinkoillessa kohti, nälän kurniessa vatsassa, heikkona ja vieläpä vihapuhujien ja valheveljien keskellä?

Aivan oikein! Hänen ilonsa oli Herrassa (Fil. 4:4)! Hän ei katsonut olosuhteisiin vaan seisoi lujana Kristuksessa Jeesuksessa. Hän ilmaisi iloitsevansa vaikka häneltä vietäisiin henki. Hän oli asettanut katseensa pysyväisiin, eikä niihin jotka kaikki kerran katoavat. Hän riensi kohti päämäärää luottaen, että jumala pitää kaikista hänen tarpeistaan huolen.

Niin, Iloitkaamme mekin aina Herrassa! Älkäämme suotta murehtiko vaan saattakaamme pyyntömme rukouksin Jumalalle tiettäviksi. Olemme matkalla kohti taivaallista päämäärää! Filippiläiskirjeen 4:19 sana on voimassa: ”Jumalamme on rikkautensa mukaisesti täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa, Kristuksessa Jeesuksessa”

Pastori Petri


 

2017 – Helmikuu

”Sillä ne, jotka ovat hyvin palvelleet, saavuttavat itselleen kunnioitettavan aseman ja suuren pelottomuuden uskossa, Kristuksessa Jeesuksessa” (1.Tim.3:13)

Tutkimuksissa on todettu, että ihmisen palvellessa ja auttaessa toisia ihmisiä, alkaa aivot tuottamaan elimistöön endorfiineja, serotoniinia ja oksitosiinia, jotka aikaansaavat ilon ja onnen tunteet. Jos siis tahdot saada hyvää mieltä ja iloa elämääsi -ole palvelualtis!

Tutkimuksissa on myös todettu, että iloinen mieli, optimistisuus ja positiivinen ajattelu auttaa ihmistä paranemaan sairauksista ja menestymään elämässä. Kielteiset tunteet, stressi, huolet ja murheet sekä eritoten synti saavat ihmisen voimaan monin tavoin huonosti. Tutkimukset eivät tietenkään olleet uutta tietoa, vaan ne vain vahvistivat sitä mikä Raamatussa on jo ollut aina tiedossa.

Jumala tuntee ihmisen läpikotaisin ja tietää miten ihminen voi elää Hänen lupaamaansa yltäkylläistä elämää (Joh.10:10). Hän julistaa meille Kristuksen kalliissa sovintoveressä rauhaa itsensä kanssa: vapautta synnistä ja menneen elämän kahleista (Jes.53:4-6). Hän osoittaa meille tulevaisuutta, toivoa ja iloa (Jer.29:11). Hänen ajatuksensa ovat hyvät, rakastavat ja parantavat meitä kohtaan. Hän on Isä jonka lapsina saamme olla. Halleluja, Ylistys Jumalalle!

Tutustukaamme yhä vahvemmin Golgatan tapahtumiin! Omistakaamme uskossa Herran Jeesuksen työ omalle kohdallemme! Palvelkaamme toisiamme ja lähimmäisiämme! Näin löydämme elämän ja ilon johon meidät on kutsuttu. Herramme julistaa meille eräänä päivänä: ”Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene Herrasi iloon” (Matt.25:21)

Pastori Petri



2017 – Tammikuu

 

”Hän on niin kuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki mitä hän tekee, menestyy” Ps. 1:3

Jumala istutti sinut kiinni Hänen perheväkeensä Kristuksen ristin työn kautta. Hän asetti sinut paikkaan jossa Hän julistaa Jeesuksen kautta juuri sinulle ”sinä olet minun rakas poikani ja tyttäreni, sinuun minä olen mielistynyt”.  Joh.17:23.  Herra rakastaa lastaan – juuri sinua!

Se vesilähde jonka äärellä olemme, pulppuaa virvoittavaa ja elämää antavaa vettä suoraan Jumalan valtaistuimelta. Ilm.22:1. Herra tahtoo, että juomme juuri tästä lähteestä ja koemme jatkuvaa tyydytystä Hänen armossaan. Hänen rakkautensa huutaa Jeesuksen verihaavoista: ”tulkaa kaikki työtä tekevät ja raskautetut, minä annan teille levon!” Matt.11:28.

Kun pysymme kiinni Hänessä, tutustuen yhä enemmän Häneen rukouksen, sanan tutkimisen, sanan kuulemisen ja uskovien yhteyden kautta, huomaamme kuin yllättäen: Herra käyttää minuakin! Herran sana toteutuu minunkin elämässäni! Jumalan rakkaus vaikuttaa siellä missä olen! Herra laittaa elämämme menestymään Hänen kunniaksi heikkouksistamme huolimatta.

Jos kasvi ei saa vettä se näivettyy nopeasti. Jumala tiesi, että ihmisenkin usko, toivo ja elämä kuivuu ilman elävää vettä. Siksi Hän asetti meidät kiinni taivaalliseen lähteeseen ja muistuttaa meitä Poikansa kautta: ”Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon, joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niin kuin Raamattu sanoo, juokseva elämän veden virrat” Joh.7:37-38.

Pastori Petri


 

2016 – Joulukuu

Profetia: Jes 7:14: Sen tähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel. (Kirjoitettu n. 701-681 ekr.)

Täyttymys: Matt 1:22-23: Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel," mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.

Profetia: 5 Moos 18:17,18:  Ja Herra sanoi minulle: ‘Mitä he ovat puhuneet, on oikein puhuttu. Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua. (Kirjoitettu noin 1400 eKr.

Täyttymys: Apt 3:20-23: Mutta näin on Jumala täyttänyt sen, minkä Hän oli edeltä ilmoittanut kaikkien profeettain suun kautta, että nimittäin Hänen Voideltunsa piti kärsimän. Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen. Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta. Sillä Mooses on sanonut: ‘Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta.’

 


 

2016 – Marraskuu

”Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeässä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus.”  Joh. 8:12

 Elämme vuoden pimeintä aikaa. Päivä on lyhyt ja yö on pitkä. On sytytettävä valaisimia, että näemme toimittaa päivän askareet. Odotamme, että lumipeite tulisi ja toisi valoa pimeyteen. Monen odotukset suuntaavat jo uutta kevättä ja valoa kohti.

Jeesus on valo teillämme. Vaikka pimeys ja yö peittäisi maan, on uskovan sydämessä aina valot päällä! Herramme rohkaisee meitä ja muistuttaa, että elämämme syksy ja synkkyys on poissa. Ristin veren kautta saamme olla sisimmältämme valkeita kuin talvinen puhdas lumimaisema. Vaikka emme näe vielä kevättä, tiedämme että ”Ikikevät” on tulossa. Meistä luodaan uusia, voimakkaita ja loppumattomalla ilolla varustettuja Jumalan omia!

Ehkei syksy olekaan niin synkkää aikaa. Saamme olla valkeutena tässä ajassa. Voimme osoittaa niille, jotka elävät tämän maailman keinovalojen loisteessa sitä todellista valoa, jossa elämän syksy väistyy, kevään aurinko paistaa ja ilon purot solisevat!

Petri Mielonen


 

2016 – Lokakuu

Uskon kautta

Joku on lausunut tällaisen viisauden:

”Suuret Kristilliset vallankumoukset eivät aiheudu jonkin sellaisen löytämisestä, mitä ei olisi ennestään tiedetty. Ne toteutuvat, kun joku ottaa todesta sellaista, mikä on aina ollut olemassa”.

Hebrealaiskirjeen 11 luku kertoo meille uskon voimasta ja uskon sankareista. Luvussa kerrotaan suuresta joukosta erilaisia vanhan testamentin henkilöitä, jotka ovat saaneet olla toteuttamassa ihmeellisiä asioita Jumalan kanssa. He uskoivat Jumalaan. He elivät vielä vanhassa liitossa, ja vasta odottivat lupausten täyttymistä. Silti he uskon kautta toteuttivat Jumalan kutsun. Meille Jumala on jo lahjoittanut lupaukset Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta (2.Piet 1:3-4) ja vuodattanut voimaksemme Pyhän Henkensä! Vanhan testamentin todistajien kautta, ja uuden, paremman liiton uskovina ymmärrämme, että Jumala voi ja tahtoo todella käyttää meistä aivan jokaista – henkilöön katsomatta.

”usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan, ja ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy” (Heb 11:1). Mikä on suurin toiveesi, että Jumala tekisi tällä paikkakunnalla, lähipiirissäsi tai kauempana maailmassa? Sinä voit olla avain Jumalan kädessä asian toteutumiseen, koska uskot! Oletko ojentautunut rukouksin ja teoin toivomasi asian suhteen? Jos näet raamatusta, että toiveesi on Jumalan mielen mukainen – se toteutuu uskosi kautta, Jumalan voimassa, Jumalan kanssa!  Luota lujasti Jumalan haluun toteuttaa Hänelle mieluisia asioita. Pidä totena Jumalan sana, ja Hänen kutsunsa sydämessäsi. Tee se mitä Hän kehottaa! ”Minkä olen puhunut, sen minä myös toteutan; mitä olen aivoitellut, sen minä myös teen” (Jes 46:11). Hän tekee ihmeellisiä asioita nimensä kunniaksi juuri sinun kanssasi!

Petri Mielonen



2016 – Syyskuu

Jumalan sana – kaksiteräinen miekka

Jumalan sana on kuin kaksiteräinen miekka (Hepr. 4:12). Sana tuomitsee meidän väärät asenteemme, sanamme ja tekomme johdattaen meitä tekemään parannusta. Samanaikaisesti Jumalan Henki sanan kautta osoittaa meille Kristuksen täydellistä uhria, jonka kautta saamme armon ja voiman käydä puhtaina ja muuttuneina eteenpäin ilolla (Tiit. 2:11-14).

Jumala lähetti sanansa että me ymmärtäisimme tarvitsevamme Kristuksen sovitustyötä, ja näkisimme että Hänen työnsä on voimassa tänäänkin. Vain Kristuksen kautta meillä on pääsy isän luo (Joh. 14:6).

Joskus saatamme kuulla yksipuolista (yksiteräistä) sanan saarnaa. Joku saattaa julistaa vahvasti Jumalan vihasta, toimien kuin syyttäjänä kaataen niskaamme kaikki Jumalan tuomiot. Toinen taas on tehtävässään kuin joulupukki, joka jakaa lapsille suuresta säkistään valtavasti lahjoja. Jumalan sana on kuitenkin terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka. Sana ”tunkeutuu” syvälle ihmisen sisäiseen maailmaan, tehden työtä jossa me valmentaudumme sekä tähän aikaan, että tulevaan. Jos Jumalan sanasta tehdään yksipuolista, me emme voi täysin tuntea Jumalaa, emmekä ikävä kyllä edes itseämme.

Jumala on tänäänkin vanhurskas, pyhä ja oikeamielinen tuomari, sekä armollinen, rakastava ja anteeksiantava Isä. Jeesuksen ristin työssä me näemme miten vakava asia on synti, ja kuinka valtava asia on syntisen armahtaminen. Sen tähden me siis julistamme tänäänkin Jumalan muuttumatonta sanaa – parannusta syntien anteeksisaamiseksi (Luuk. 24:47).

Petri Mielonen


Jumala täyttää lupaukset!

On ihmeellistä nähdä ja kokea kuinka Herramme on aina uskollinen. Hän ei koskaan jätä eikä petä meitä. Hän täyttää aina lupauksensa! (2. Kor. 1:20)

Vääksyn Helluntaiseurakunnan historiasta näemme kuinka koko seurakunta yhdessä työntekijöiden kanssa on saanut olla mukana Jumalan suunnitelmassa paikkakunnan ja sen ihmisten parhaaksi. Jumala on antanut näyn ja Hän on toteuttanut sitä. Ihmeellisiä asioita on tapahtunut Jumalan kunniaksi. Jumala on ollut uskollinen!

Kun Herra otti Mooseksen pois Mooabin maassa, itkivät Israelilaiset 30 päivää (5. Moos. 34:8). Vaikka Mooses oli poissa, Jumalan lupaukset eivät olleet poistuneet -kiitos Herralle! Jumala puhui Joosualle samat lupaukset jotka Mooses oli saanut (Joos. 1:2). Jumalan näky alkoi toteutumaan nyt Joosuan kautta. Ihmiset vaihtuvat ja tilanteet sekä ajat muuttuvat, mutta Jumala ja Hänen tahtonsa on muuttumaton!

Kun Joosua aloitti työnsä Jumalan suunnitelmassa hän tarvitsi runsaasti rohkaisua -ja Jumala todella rohkaisi häntä! ”Minä en jätä enkä hylkää sinua! Ole luja ja rohkea! Älä säikähdy äläkä arkaile sillä Herra sinun Jumalasi on sinun kanssasi missä ikinä kuljetkin! Ole vain luja ja rohkea!” (Joos. 1:6,7,9,18). Olen kokenut kuinka Herra rohkaisee minuakin juuri näin alkavaan työhöni. ”Luota yksin Minuun, Minä olen sinun kanssasi!”. Tämä rohkaisu kuuluu meille kaikille. Herramme Jeesus Kristus on kanssamme! Jumala täyttää lupauksensa ja on uskollinen! Yhdessä me voimme kannustaa toisiamme, tehdä työtä ja rukoilla. Jumala näyttää armonsa ja voimansa Asikkalassa. Jumalan sateet tulevat -kohina kuuluu jo!

Petri Mielonen